Kkuva

Kkuva

perjantai 20. marraskuuta 2020

Kalareissut jatkuvat keväällä 2021

      Kevättalvella 2020 alkanut korona-pandemia on haitannut myös kalastusreissujen järjestelyjä. Kevään kalareissu oli jäädä väliin. Onneksi sentään sitkeimmät kalstajat olivat välttyneet altistumisilta ja kalareissun kevytversio saatiin järkättyä Kummeliin Joren, Rikun ja Panun voimin.

      Koronaton aika kuitenkin tulee – ehkä jo keväällä 2021. Viime kevääksi oli suunnitteilla jo toinen reissu Latvian Salacgrivaan, Baltian parhaalle lohijoelle. Sen sabotointiin ei tarvittu koronaa, vaan paikallinen kalakerho hoiti asian marssimalla lupia myyvään matkailuinfoon ja ostivat kaikki kauden luvat lyömällä tiskiin tarvittavat 5000 euroa. Asia nousi Latviassa kansallisiin TV-uutisiin, sillä niitä latvialaisia kalastajia, jotka eivät kerhoon kuulu on lukuisia ja vihaisia kommentteja huudeltiin. Mitään laillista keinoa purkaa kalakerhon temppua ei löytynyt ja latvialaiset kalastajat jäivät meidän lailla kiristelemään poskilihaksiaan siimojen sijasta.

     Jonkin verran ymmärrän kalakerhoakin, sillä paineet hyviä kalapaikkoja kohtaan ovat suuret ja kasvavat vuosi vuodelta, mutta paikalliset matkailuyrittäjät eivät kovin tyytyväisiä olleet.

     Seuraan Salacgrivan tilannetta alkuvuodesta, vaikka lupien saaminen sinne on hyvin epätodennäköistä. Suomessa paikkoja kyllä riittää, joten ei huolta. Siis keväällä kalaan jos korona sallii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti