Rikoskomissaari Tirrosen ensimmäinen kalajuttu

                                   Julkaistu Metsästys ja Kalastus -lehdessä heinäkuussa 2023

Valvontakameran tallentamassa kuvassa näkyy keski-ikäinen tavallisen näköinen mies. Hän astelee varovaisesti, lähes hiipien, laiturille. Hänellä on yllään harmaa huppari, huppu on vedetty pään yli otsalle, silmillä on aurinkolasit ja naamalla koronamaski. Jalassaan hänellä on tummansiniset farkut ja vaaleat lenkkarit, kädessään vinyylikäsineet.

Kello näyttää neljää aamuyöllä, aurinko on juuri nousemassa. Outoa on se, että miehellä on kädessään virveli ja vyöstä roikkuu haavi, vaikka alueella on ehdoton kalastuskielto. Mies alkaa saman tien heitellä. Muutaman heiton päästä hän saa isohkon ahvenen, mutta ei suinkaan ota sitä vaan irrottaa koukut ja päästää kalan varovasti menemään. Viitisen minuuttia kuluu tapahtumitta, mutta sitten näyttää iso kala iskeneen. Mies on selvästi kokenut urheilukalastaja, hän väsyttelee kalan taitavasti, nostaa sen haavissa laiturille, kaivaa taskustaan papin ja puukon ja kolauttaa kalan tajuttomaksi. Kalan vielä vähän väristessä hän verestää sen. Sitten mies ottaa kalan ja kääntyy kohti saunan nurkalla olevaa kameraa, mutta huppu on syvällä päässä ja pää painuksissa; hän selvästikin tietää valvontakamerasta. Mies poistuu kuvasta.

— Törkeää, juuri tuota olen pelännytkin. Kuka saatanan ameeba-aivoinen roisto voi pyydystää uhanalaisen kalan? sadatteli toinen tallennetta katselleista miehistä. Hän näytti hajamieliseltä professorilta. Harmaa, lähes valkoinen tukka oli päässyt kasvamaan miltei harteille. Viikset oivat tuuheat, vaikka leukaparta olikin ajeltu – ainakin muutaman päivän sisällä. Päälaki oli kalju ja ryhti hieman kumara. Hän olikin eläkkeelle jäänyt iktyologian eli kalatieteen professori Helsingin yliopistosta, mutta hajamielisyydestä ei ollut tietoakaan, pää oli edelleen partaveitsen terävä. Virassa ollessaan hän oli omalla alallaan eli uhanalaisten kalalajien tutkijana yksi maailman arvostetuimpia tiedemiehiä. Nimeltään hän oli Sakari Syvävesi. Jäätyään eläkkeelle ja pian sen jälkeen leskeksi hän osti Keski-Suomesta suuren metsätilan, jonka rajojen sisäpuolelle jäi noin 600 metriä pitkä ja 300 metriä leveä, syvä ja kirkasvetinen lampi ja siihen läheisestä lähteestä laskeva pieni joki tai oikeastaan puro. Sitten hän omistautui lähes kokonaan Pielisen erittäin uhanalaisen järvilohen tutkimiselle ja pelastamiselle kuolemasta sukupuuttoon. Luonnonvarakeskuksessa työskentelevien ystäviensä avulla hän sai Lieksassa olevalta kasvattamolta sata kaksikesäistä järvilohen poikasta ja istutti ne lampeensa. Tavoitteena oli luoda luonnonsuojelualue Pielisen järvilohelle ja saada se lisääntymään lampeen laskevassa purossa.

Koska lampi oli kokonaan Syväveden mailla, oli hän antanut rantojen pusikoitua umpeen, jottei salakalastusta voisi harrastaa. Käytännössä ainoa paikka, mistä voi kalastaa oli hänen saunarantansa. Hän oli myös päättänyt kalastaa suuret hauet pois poikasia syömästä. Mutta sitten hän teki virheen. Hän pyysi haukien kalastukseen apua paikalliselta kalastusseuralta, jonka kolme johtohahmoa, jotka hauenkalastuksen mielellään ja tehokkaasti hoitivatkin, osoittautuivat nilviäisiksi. Oltiin sovittu, että asia ei leviäisi tämän pienen piirin ulkopuolelle, mutta varsin pian istutuksista oli jo juttu paikallislehdessäkin. Vaara salakalastuksesta kasvoi.

— Viehe on pienehkö, keltavihreä, voisi olla Lotto, kela ja vapa ihan tavallisia samoin vaatteet ja jalkineet. Voisivat olla ostettu mistä kaupasta tahansa. Niistä ei saa mitään johtolankaa. Näin totesi toinen ruutua tuijottanut, varsin raamikas mies, ylikomisario Erkki Tirronen. Hän oli erittäin arvostettu ja rikollispiireissä pelätty mies. Virkapuku päällään ja asialliset varusteet vyöllään tämä reilusti yli 190-senttinen tumma, tuuheatukkainen voimanpesä herätti kunnioitusta ja sai kenen tahansa lainkuuliaisuuden heräämään. Hän oli myös erittäin älykäs. Hänestä sanottiin, että hän pystyy näkemään rikollisen pelkästään katsomalla ja pieniä reaktiota seuraamalla, jopa suorastaan vaistoamaan. Sitten hän hakee motiivin ja todisteet tai kyselee, kunnes rikollinen puhuu itsensä pussiin. Kylän tai oikeastaan kaupungin titteliä kantavan paikkakunnan rikostilastot olivatkin pienentyneet lähes olemattomiin Tirrosen tultua remmiin toistakymmentä vuotta sitten. 

– Käväistään kuitenkin rikospaikalla, vaikka sieltä tuskin mitään löytyy. Salakalastaja oli hyvin valmistautunut ja selvästikin tiesi, että sinä olit tapahtuma-aikaan luentomatkalla. Naapureita ei sinulla lähistöllä ole, minä taidan olla lähin, joten silminnäkijöitä tuskin on.

Nämä täysin erilaiset ja erinäköiset miehet muuttivat paikkakunnalle samoihin aikoihin ja ystävystyivät hetimmiten. Syvävesi toteuttamaan eläkepäiviensä unelmaa, ja Tirronen puolestaan sai hyvän viran, ja vaimo, huomattavan kaunis brunetti, joka oli kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin, sai kielten opettajan paikan lukiosta. Pian kuvioihin tulleet kaksi poikaa suorastaan kasvoivat kiinni runsaaseen luontoon ja viihtyivät paremmin kuin missään, myös professorin tutkimukset kiehtoivat heidän uteliaisuuttaan. Miehiä yhdisti kuitenkin kaksi ominaisuutta: samanlainen huumorintaju ja hyvät hoksottimet. Nyt he astelivat lyhyen matkan rantasaunalle jutustellen niitä näitä. Professori joutui vaan ottamaan melkein tuplamäärin askeleita ylikomisarioon verrattuna.

Mitään muuta merkkiä ei rikoksesta ollut kuin muutama suomu laiturilla ja vähän kuivunutta verta. Syvävesi kaivoi taskustaan pikkuisen paperipussin ja pinsetit ja poimi huolellisesti suomut ja verimöykyn laiturilta pussiin.

– Ei uskoisi, että näistä pienistä suomuista voidaan selvittää yhtä sun toista, mutta olisi ollut mielenkiintoista mitata kalan tarkka pituus ja paino.

– Meidän hommat ovat aika tavalla samanlaisia. Paljon tutkittavaa joka keississä. Täältä nyt ei näytä kuitenkaan enempää irtoavan. Taidanpa lähteä tapaamaan niitä kolmea nilviäistä. Tämä haiskahtaa niiden, tai ainakin jonkun niistä tekosilta. Tähän aikaan lauantaita ne yleensä hengailevat kalastusseuran majalla. Tuletko mukaan?

Itse kalamaja oli rakennettu rantakallion päälle. Näkymät antoivat kallioiseen saaristoon ja saarien jälkeen pitkälle järven selälle. Hyvän näköisiä kalapaikkoja oli runsaasti. Rannassa oli erillinen sauna ja laituri, johon oli kiinnitetty kymmenkunta venettä. Kalamaja oli melkein yksistään noiden kolmen käytössä. Kalastusseuran muut jäsenet eivät erityisesti heidän seurastaan välittäneet.

Ensimmäinen noista, Syväveden osuvasti nimittämistä nilviäisistä, oli paikallisen marketin kauppias, lähes monopoliasemaa halussaan pitävä mies, kauppias henkeen ja vereen. Tosin aika monet kävivät mieluummin naapurikunnassa hoitamassa kauppa-asiansa. He sanoivat tietävänsä, että lihatiskillä eiliseltä myymättä jäänyttä lihaa löytyy tänään hyllystä vahvaan marinointiin pakattuna, ja päivämäärää riittää. Alahyllymiehiä eli edullisimmat tuotteet alahyllylle, minne mummut eivät taivu, ja muutkin asiakkaat joutuvat kyyristelemään, vaikka se taitaa olla tapana kaupassa kuin kaupassa, etenkin monopoliasemassa olevassa. Keskikokoinen mies, tuuhea tummahko tukka, jossa pari harmaaksi värjättyä raitaa. Ulkonäössä mitään ei pystynyt yhdistämään valvontakameran kuvaan, niin kuin ei kahden muunkaan miehen kohdalla. Nimeltään hän oli Matti Honkasalo. Tarkkaa motiivia oli vaikea keksiä, mutta kauppiaan moraali ei kyllä estäisi tämän tyyppiseen rikokseen ryhtymistä. Honkasalo oli kunnan suurituloisin mies lähes joka vuoden verolistalla. Eniten häntä harmitti, ettei kehdannut näyttää varallisuuttaan kylillä ajelemalla öky-Audillaan. Sitä hän säilytti Tampereen asuntonsa autotallissa. Pienessä piirissä ja pienessä kekkulissa hän usein tyytyväisenä tokaisi: ”Kauppa se on, joka kannattaa”. 

Yksi miehistä oli huoltoasemaa ja pientä auto- ja perämoottorikorjaamoa pyörittävä Henrik Vaaramo. Hyvin toimeentuleva pikkurikollisuuteen taipuvainen vikkelä, nopeasti puhuva viiksiniekka. Kiinni hän ei ollut jäänyt vielä mistään, vaikka olikin epäiltynä lähes kaikissa tapauksissa. Kerran asemalta oli löytynyt varastettu auto, muttei saatu näytettyä, että Vaaramo olisi sen varastanut. Kovin uusia autoja ei siellä kukaan huollattanut, koska kerrottiin että auton hyväkuntoisilla osilla oli tapana vaihtua huonompiin. Kaikkia autoihin ja perämoottoreihin liittyviä osia (ja mitä tahansa käytettyä tavaraa) sai sitä kautta myös hankittua tilaamalla. Sen kummempaa motiivia ei hän tarvitsisi kuin, että joku maksaisi kalasta, uhanalaisesta tai ei. Honkasalon kommenttiin – kauppa se on, joka kannattaa – hän aina hymyillen nyökkäili innokkaasti ja korjasi puoliääneen: ”käytetyn tavaran kauppa…”.

Kolmas mies oli varsinainen liikemies, Kaj Sundvall. Hänen pääasiallisin bisneksensä oli lomakylä äidiltään perimällään suurella ja eräällä järven kauneimmalla, suuria honkia kasvavalla hiekkarantaisella niemellä. Tuottoisinta toimintaa olivat firmojen virkistystapahtumat. Hänen maineensa mitä-tahansa-järjestämään pystyvänä miehenä tunnettiin kaikissa maan merkittävissä yrityksissä. Hän oli myös osakkaana paikkakunnan ainoassa kunnon ravintolassa ja kiinteistönvälitystoimistossa. Lisäksi hän kuului paikallisen pankin edustajistoon, mikä sopi loistavasti yhteen kiinteistönvälityksen kanssa. Silloin tällöinhän pankit joutuvat realisoimaan pahasti velkaantuneiden asiakkaidensa kiinteistöjä, eikä huutokauppoihin aina löydy tarpeeksi asiakkaita, ja Sundvall, ihan vain kiltteyttään, joutuu lunastamaa kiinteistön, tosin hintaan, jolla ei saa edes kaikkia velkoja kuoletettua. Mistään rikoksesta häntä ei ole koskaan saatu kiinni. Kerran tosin oli lähellä, kun hänen asiakkaansa jäi kiinni kalasääsken munien varastamisesta, mutta Sundvall sai vyörytettyä kaiken syyn asiakkaan niskoille. Asiakas tosin vakuutti, että kalasääsken pesällä käynti, sisältäen munien ottamisen, kuului ostettuun ohjelmapakettiin. Sundvall oli ovelana liikemiehenä kuitenkin jättänyt sen tarjous- ja sopimuspapereissa mainitsematta. Honkasalon sloganiin – kauppa se on, joka kannattaa – hän vastasi aina leveästi hymyillen, nojautuen tuolissaan taaksepäin ensin tyylikästä kaljuaan sivellen ja sitten taputellen sormenpäitään kevyesti yhteen: ”ei vaan business se on, joka kannattaa”. Näillä kahdella äveriäällä miehellä oli selvästi keskinäistä kilpailua, vaikka Sundvallin verotustiedot olivatkin maallikon mielestä hämmästyttävän pienet verrattuna Honkasalon tietoihin.

Kolmikosta kaksi istuskeli kalamajan edustalla komeaa lohifilettä loimutellen ja kuppia ottaen, he hieman hätkähtivät, kun kuulivat Tirrosen matalan äänen. Kolmas oli laiturilla heittelemässä. Jonkin aikaa heittelijää katseltuaan Tirronen vinkkasi hänetkin paikalle.

– Iltapäivää hyvät herrat, tultiin vähän kyselemään kuulumisia. Muistanette emeritusprofessori Sakari Syväveden muutaman. Kerron kohta, mistä on kyse, mutta ensin minun on kysyttävä, missä olitte viime tiistain ja keskiviikon välisen yön?  

– Kotona tietysti, vaimon vieressä nukkumassa, vastasi Henrik Vaaramo saman tien.

– Samat sanat, sanoi hieman epäröiden Kaj Sundvall, mistähän meitä taas epäillään?

– Kotona nukkumassa, kyllä vaimo todistaa, vastasi Matti Honkasalo, selvästi yrittäen ymmärtää, missä mennään.

– Lohi näyttää kypsältä. Saisiko olla maistiaispalat? kysyi käytöskuviot sulavasti osaava Sundvall.

– Kiitos, tottahan toki.

– Entä professori, kelpaako kunnon lohi syötäväksi vai pelkästään tutkimuskohteeksi?

– Kyllä kelpaa, kiitos, mutta ette arvaakaan, miten antoisa tutkimuskohde lohi on. Ja pitäähän niitä tutkia, jotta syötävää riittäisi tulevaisuudessakin.

– Entä terästettyä kahvia? Vai eikö ylikomisario voi ottaa poliisiasioita hoitaessaan?

– Kyllä mukillinen aina menee, enkä muuten ole työvuorossa, ei virkapukua ja omalla autolla liikkeellä, samat säännöt kuin siviileillä.

– Ja professorille, ole hyvä.

– Kiitos. Onpas muuten herkullista ja taidokkaasti kypsennettyä, kehui professori Syvävesi ja sujautti huomaamattomasti palasen lohta taskussaan olevaan pussiin.

– Ihan tavallista Norjan kassilohta. Oli meidän marketissa vielä eilen tarjouksessa.

– Lupasin äsken kertoa, mistä kenkä tällä kertaa puristaa. Nimittäin viime tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Syväveden lammesta kalastettiin Pielisen järvilohi. Vakava rikos, joka tulee tekijälleen kalliiksi. Taidan tietää vastauksenne, mutta kysyn kuitenkin: Tietääkö joku teistä asiasta jotain?

– Ei, en minä ainakaan, tuli kolmesta suusta kuin kuorossa.

– Pitäkää muuten itsenne tai edes joku teistä ajokunnossa, voi olla ratsia iltasella. Kyllähän Tirronen tiesi, että maan tapa maaseudulla on ajella juovuksissa lauantai-iltaisin, minkä vanhemmat ihmiset osaavatkin tehdä tyylillä ja varoen. Ei voi niuhottaa, muuten kylillä ei liikkuisi auton autoa parin kuukauden päästä. Pientä iloa kuitenkin tuotti ajatus, etteivät ainakaan kaikki kolme uskaltaneet tänä lauantaina juopua kalamajan kauniissa maisemissa. Sitten Tirronen asteli autonsa luo, otti peräkontista virvelin ja meni laiturille heittelemään.

– Mitä se nyt meinaa? kysyi huoltamonpitäjä Vaaramo.

– Taisi keksiä jotain, vastasi virnistäen professori Syvävesi, joka oli jäänyt tulille terästettyä kahvia hörppimään. Tirronen on sanonut, että ajatukset loksahtavat parhaiten paikoilleen kalastellessa. Eikö olisikin hyvä, että tämän iljettävän rikoksen tekijä saataisiin vastuuseen?

Tovin päästä Syvävesi ja Tirronen jutustelivat autossa.

– Taisit, Erkki, keksiä jotakin?

– Kyllä, luulen tietäväni, kuka noista kolmesta tuon kalan otti. Ulkopuolinen tekijä voidaan jättää pois. Pitää vielä tehdä joitakin tarkistuksia ja saada teko jotenkin todistettua. Huomasin muuten, kun pistit sen kalanpalan taskuusi. Hyvä, sain syödä omani kokonaan, olipas se harvinaisen hyvää. Vai ollaanko tässä vaan nälissämme.

– Minullakin on omat epäilykseni noista limamadoista. Kaikilla riittää motiivia ala-arvoiseen puuhaan eikä alibeja varmaan saada kumottua. Mutta tutkitaan.

– Moi, kotona ollaan ja nälkäisenä kuin susi korvessa.

– Tässä pari aivan tuoretta kraavilohileipää alkupaloiksi ja loppulohi on uunissa. Toitko valkoviinin?

– No tietty. Missä pojat ovat?

– Rannassa kalassa, tulevat kohta. Tarjouslohi oli loppu, mutta lohtahan pitää vähintään joka viikonloppu saada, joten ostin vapaana kasvanutta Perämeren lohta, sain viimeisen fileen. Sikakallista, vähän kyllä kirpaisi, toivottavasti maistuu.

Hetken kuluttua rapeanahkaiseksi kypsennetty lohifile ilmestyi pöytään ja pojatkin, tietty, saman tien. Erkki pysähtyi katsomaan lohta ja sanoi:

– Hetkinen, pitää soittaa pari puhelua. Keissi Syvävesi taitaa olla ratkaistu ja todisteet tiedossa.

Parin viikon päästä poliisikamarilla oli tiivis ja jännittynyt tunnelma. Paikalla olivat emeritusprofessori Sakari Syvävesi, kauppias Matti Honkasalo, huoltoasemanpitäjä Henrik Vaaramo, liikemies Kaj Sundvall ja ylikomisario Erkki Tirronen sekä kaksi muuta poliisia.

– Huomenta hyvät herrat. Syy siihen, miksi olen käskenyt teidät ja pyytänyt professori Syväveden paikalle, on se, että uhanalaisen järvilohen tappamistapaus on ratkennut.

Kaksilta kasvoilta oli luettavissa epävarmaa hämmästystä ja yksiltä pelokasta epätoivoa.

– Asia valkeni minulle, kun katselin yhden kolmikon jäsenen heittelyä laiturilla. Täsmälleen sama tyyli kuin valvontakameran tallenteen heittäjällä. Jokaisen virvelillä kalastavan heittotyyli on omanlaisensa, niin kuin sormenjäljet, jotka äkkiseltään näyttävät samanlaisilta, mutta tarkemmin tarkasteltuina ovat kaikki yksilöllisiä. Vain todisteet puuttuivat. Lähetimme laiturilta saamistamme suomuista, kalamajalla loimutetusta lohesta ja vapaana kasvaneesta Perämeren lohesta saadut näytteet DNA-määritykseen. Tulosten pohjalta rikos on kiistatta ratkaistu, ja voimme välttyä perehtymästä heittotyylien hienouksiin. Asian siis tavallaan ratkaisi vaimoni ostamalla kauppias Honkasalolta itseltään – kuitti on muuten tallessa – muka vapaana kasvanutta Perämeren lohta; sen DNA osoittautui samaksi kuin laiturille lahdatun Pielisen järvilohen. Suomut ja file ovat peräisin samasta kalasta.

– Kauppias Matti Honkasalo, pidätämme sinut uhanalaisen eläimen tappamisesta. Mikä muuten oli motiivi, vedonlyönti Sundvallin kanssa vai vain ahneus?

– No…no kun Norjan lohen toimitukset loppuvat jonkin viruksen takia, kakoili Honkasalo pää painuksissa, ja kotimainen tarjonta vastaa vain murto-osaan kysyntää…ja myyntihinnan voisi nostaa pilviin. Sanoihan professori Syvävesikin, että syötävää pitää riittää…ja, ja voisimmehan ruveta tekemään yhteistyötä, professori kasvattaisi ja minä…

– Pannaanko raudat vai tuletko kiltisti? keskeytti ylikomisario Tirronen.

– Sundvall, kannattaa kiiruhtaa kotiin. Verotarkastajat taitavat olla jo oven takana kolkuttelemassa.

– Vaaramo voi lähteä meidän mukaamme seuraamaan sivusta huoltoasemallaan tehtävää kotietsintää. 

Kauppias joutui maksamaan 7510 euron korvausarvon, mutta eniten tätä rikollista risoi se, että hän joutui maksamaan professorille saamansa hyödyn myymistään kaloista eli n. 150 euroa. Nuo summat hän tietysti jyvittää sopivasti tuotteiden hintoihin, ja kun on tienannut rahat takaisin, ei tietenkään laske hintoja eli jää pitkän päälle voitolle. Kauppa se on, joka kannattaa. Toki tuli potkut kalastusseurasta.